}

torstai 27. huhtikuuta 2017

Heppahullun servettiteline

Mulla on ollut pitkään hakusessa vähän erikoisempi servettiteline ja en ole mistään löytänyt mieleistä. Tein sitten itse mieleisen. :)


Tähän tarvitsi ilmassa kovettuvaa massaa ja vanhat hevosenkengät. Maalasin telineen mustalla akryylimaalilla ja lisäsin muutaman helmitarran vielä koristamaan telinettä. Tämä oli todella helppo ja mukava tehdä!




tiistai 11. huhtikuuta 2017

Vessapaperirullat kivasti esille

Askartelin meille vessaan viime postauksessa värjäämästäni sisalnarusta "vessapaperikopan". 

Tähän tarvitsee vain:
  • sopivan pahvilaatikon
  • narua
  • liimaa
  • kangasta
  • kärsivällisyyttä


Liimaamiseen käytin tavallista nestemäistä askarteluliimaa, mutta tähän olisi käynyt esimerkiksi myös kuumaliima, jolla saa nopeasti valmista aikaan (ja itse ainakin poltan helposti näpit).


Liimailun jälkeen mittasin laatikon pohjan ja reunat ja lisäsin saumanvaroja n.1 cm + yläreunaan n.6 cm ylimääräistä, jotta sain reunan taitettua valmiin laatikon ulkopuolelle.



Ompelun ja kankaan asettelun jälkeen laatikko näytti tältä.



Lisäsin kuumaliimalla laatikon reunoille vielä kaistaleen mustalla pitsillä höystettyä juuttinauhaa.


Ja tässä kuva valmiista laatikosta (pahoittelen sumeutta).

Minulla oli yksi kerä sisalnarua, jossa oli 40 metriä. Se ei riittänytkään koko laatikkoon, joten tein lopun ohuemmalla juuttinarulla. Kopan kankaan olen löytänyt kangaskaupan alelaarista, joten kopalle ei tullut hintaa muutamaa lanttia enempää ja on ainakin mieleinen. :)

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Sisalnarun värjäys kahvilla

Ostin sisalnarua, joka oli omaan makuun liian vaaleaa, joten ajattelin kokeilla värjätä sitä kahvilla. Värjäys onnistui odotettua paremmin ja lopputulos oli hyvä. 


Tässä siis lähtötilanne: luonnonvaalea sisalnaru.


Uitin kerän ensin etikassa. Oletan, että tällä tavalla narusta lähtee ylimääräiset aineet tms. jos niitä siinä on, ja lisäksi naru "aukeaa" ja on vastaanottavaisempi kahville. Annoin sen liota etikassa n.puoli tuntia ja sen jälkeen huuhtelin kerän vedellä.


Sitten kahvin keitto. Keitin pannullisen kahvia ja kaadoin sen kerän päälle kulhoon. Annoin kerän liota työpäivän ajan eli n.8 tuntia, sitten huuhtelin sen taas ja annoin kuivua. 



Ja tässä lopputulos! Otin kuvan, kun naru oli vielä märkä ja kuvan oton jälkeen avasin sen, jotta se kuivui nopeammin. Olisi saaut tummentua vaikka enemmänkin, mutta tämäkin sävy on jo oikein hyvä.
Laitan loppuun vielä ennen ja jälkeen-kuvat.



Seuraavassa postauksessa tulen näyttämään, mihin käyttöön naru tulee. :)



maanantai 27. maaliskuuta 2017

DIY - Unisiepparimobile



Unisiepparimobile on hauska ja erilainen versio perinteisestä unisiepparista. Sain tämän idean työkaveriltani, mutta toteutin siitä enemmän omannäköisen ja meidän kotiin sopivamman version. 

Tarvikkeet:

- Metallirengas halkaisijaltaan 25-30 cm (pienempikin toki voi olla!)
- Vahattua polyesterilankaa/nylonlankaa
- Satiininauhaa
- Nestemäistä askarteluliimaa
- Ohuempaa lankaa (itse käytin mustaa ompelulankaa)
- Erilaisia helmiä, välihelmiä, helmihattuja
- Puristushelmiä
- Höyheniä
- Siimaa ripustamiseen

Aloita satiininauhan kieputtaminen metallirenkaaseen siten, että lisäät renkaan päälle liimaa pienen matkan kerrallaan ja kieputat nauhaa sitä mukaa. Anna kuivua rauhassa.

Seuraavaksi langan "pujottelu". Alla ohje (upea paint-taideteos). Toivottavasti siitä selviää, kuinka tämä vaihe tapahtuu. Pujotteluohjeita on toki internet pullollaan. :)



Sitten helmien pujotteluun! Solmi mieleisesi mittaisia langanpätkiä kehikon reunoille, sekä lankapujotelman keskelle, sinne tänne. Itse solmin 13 erimittaista lankaa. Jos käytät ompelulankaa, laita se varulta kaksinkerroin niin kestää vielä paremmin, jos käytät painavia helmiä (esim.lasihelmiä).

Pujottele mieleisesi helmet ja laita viimeisenä puristushelmi ja purista se, jotta helmet jäävät paikoilleen. Laita langan loppuun viel puristushelmi, sitten höyhen ja purista puristushelmi höyhenen päälle. Työnsin höyhenen pään edellisten helmien sisään niin ei jää törröttämään rumasti.



Lopuksi vielä solmi siima kehikkoon kolmesta kohtaa ja laita kattoon roikkumaan! :)

Tämä sopii meillä eteisen punaiselle seinälle, kuin nenä päähän! ;)




Ps. Kevät ja pajunkissat ♥